Naivistisia pikkupakinoita, kirjoittaja Raimo Tuomainen:

 

AMERIKKALAISUUDEN YLISTYS

 

Olen viime aikoina ollut huolestunut runsaasta negatiivisesta viestinnästä, joka maailmaamme vaivaa. Etenkin Yhdysvallat on tästä kärsinyt, lukipa lehtiä missä puolen maailmaa hyvänsä.

 

Rohkaistahan meidän pitäisi, hyvät ihmiset, ei latistaa. Ajatelkaa, miltä Amerikan paikallisesta presidentistäkin tuntuu. Empatiaa, hei. Kun mies taannoin tuli hyvän hyvyyttään vierailulle Britanniaan, kymmenettuhannet britit ottivat hänet murhaavasti vastaan. Miltä teistä tuntuisi lentää vaikkapa viimeisillä säästöillänne Honoluluun, ja sitten kansa systemaattisesti näyttäisi teille vain kieltä ja keskisormea, polttaisi vielä kaduilla teitä esittäviä kuvia ja patsaita?

 

On vaikea ymmärtää, miksi journalistit, poliitikot, filosofit ja kansalaisaktivistit niin tavattoman yksisilmäisesti tavan takaa tuomitsevat bushilaiset edesottamukset. Ikään kuin maailma ilman Bushia ja hänen avustajiaan olisi jotenkin parempi paikka…

 

Tähtilippukin kielii, että kyseessä on erityisen taivaallinen liittovaltio. Minusta meidän pitäisi ylistää tuota kansakuntaa ja sen johtoon, tosin lähes rikollisin keinoin, noussutta sankaria. Älkää unohtako kaikkia Bushin virkakauden aikana tehtyjä suuria palveluksia ihmiskunnan eteen, kaikkia niitä urotekoja, joilla Yhdysvallat on viime vuosina taannut rauhan ja demokratian jatkumisen maailmassamme! Tuokaa ihmisten tietoon kaikki se ylevyys, mikä tällä vuosituhannella on leimannut republikaanista toimintaa, omaa ja kaikkia maailman kansoja kohtaan!

 

Toivon todella, että edes jonkin lehden palstoilla kaivettaisiin esiin se kaikki upea, mitä viime vuosina on tapahtunut kunniakkaaseen amerikkalaiseen tyyliin. Haluaisin hurrata kanssanne ylistystä niille kaikille maineteoille, vaikka tähtilippuun hurmoksellisesti pukeutuneena. Siis kun vain joku kertoisi, mitä ne ovat, ne ylevät teot.

 

PUHTAASEEN SUOMALAISEEN HISTORIAAN

 

Sain käsiini Suomen uusimman historian luonnoksen ja järkytyin. Siinä ei ollut mairittelevia analyyseja vuodelta 2003, niin sanotusta Jäätteenmäki-kriisistä.

 

Eiköhän nyt sovita, hyvä kansakunta, että sivuutetaan tuo kaikkien, ei vähimmin Jäättenmäen, kannalta puistattava episodi. Mitä historiankirjoituksemme menettäisi, jos siinä ei mainittaisi mitään noista karmeista, koko kansakunnan kannalta nolostuttavista vaiheista. Ei liata mainettamme, kirjoitetaan siistiä historiaa.

 

Kannattaa muistaa, missä olosuhteissa Jäätteenmäki ikävät tekosensa teki. Hän pyrki pyyteettömästi, koko maan parasta ajaen, pääministeriksi keinolla millä hyvänsä. Koska gallupien mukaan oli hyvin mahdollista, että sdp pysyisi edelleen maan suurimpana puolueena, tarkoitus pyhitti keinot. Tarvitsi lipsua vain niukasti eettisistä periaatteista ja vaaliaseeksi tarkoitettu asiakirja oli käsissä.

 

Vaaleissa kansa antoi luottamuksen keskustalle niin, että hallitus voitiin puskea kokoon Jäätteenmäen johdolla. Mielestäni tuo tavattoman lyhyt hallitusjakso on kiusallinen, sen loppuvaiheet eivät etenkään ole kunniaksi demokratiallemme. Esitänkin, että yhteisellä sopimuksella historiaamme jätettäisiin vähäpätöinen aukko noille lainausmerkeissä Jäätteenmäen hallituksen päiville. Erilaisiin taulukoihin voitaisiin merkitä vaikkapa "ylimenokausi", kukaan ei myöhempinä aikoina kiinnittäisi asiaan huomiota, pätkä on sentään niin lyhyt. Tai jos halutaan olla täydellisiä, merkittäköön vaikkapa Vanhasen 0. hallitus, Keski-ikäinensen hallitus tuntuisi myös loogiselta ja uskottavalta ennen Vanhasen hallitusta.

 

Kyseessä on paitsi koko kansakuntamme, myös naisten, keskustan, hallituksen ja presidentin neuvonantajan arvostuksen kannalta merkittävä asia. Ajatelkaa, minkälainen ikuinen tahra on ex-pääministerillemme, jos kaikki jää historiaan ja tieto leviää Brysseliin. Minunkin sisareni nimi on Anneli, joten kohtalo tuntuu tuossa valossa erityisen ikävältä.

 

LIPUN VÄRI UUSIKSI?

 

Anni Sinnemäki on jo aiemmin esittänyt ajatuksen, että Suomen lipun värit eivät ole kohdallaan. Tämä on kamalan totta.

 

Itse olen matkustellut Euroopassa ja sattunut valitettavan usein tilanteeseen, että edessä on eurooppalainen lippurivistö. Viehkeä rivistö muuten: punaista, keltaista, vihreää… Sitten joku onneton on tiennyt, että olen suomalainen ja vielä erehtynyt kysymään, mikä lipuista on Suomen. Jos en ole onnistunut oivaltamaan mitään, jotta huomio kiinnittyisi muuhun, olen joutunut tunnustamaan: it is thi-this.

 

Juuri kun olen vaivalla saanut eurooppalaiset vakuuttuneiksi, kuinka maanmainioita ihmisiä suomalaiset ovatkaan, kas Sibeliukset, Aallot, Litmaset, Kuuselat - ja minäkin - niin sitten edessäni liehuu lippu, johon valkoiseen pohjaan on merkitty sininen risti. Kuinka mitäänsanomatonta, vierasmaalainen nielaisee, ja yrittää sitten lohduttaa, ettet sinä ainakaan muistuta lippua. Yritän sitten todistella, ettei se ole mitäänsanomaton, siitähän on Jukka Kuoppamäen laulukin. Laulelen sitten sitä, väärin sanoin, koska en muista oikeita, mutta kukaanhan ei huomaa. Onneksi ulkomaalaiset innostuvat sävelestä.

 

Mutta miksi meille on sälytetty tällainen kansallinen häpeä? Jos Suomessa halutaan vilautella sinivalkoista lippua, eikö se voisi tapahtua salassa, niin se voisi olla vaikkapa tosi jännittävää. Jos eduskunta kieltäisi lipun näyttämisen, minäkin innoissani ostaisin sellaisen ja esittelisin hämärässä vaimolleni. Mutta ainakin julkisesti maailmalle meiltä soisi olevan tarjolla jotain näkemisenarvoisempaa. Oranssia vaikkapa, eikös vain? Risti on ihan hyvä symboli, mutta mitä sen kanssa? Mikä kuvastaisi kännyköitä, ralleja, jääkiekkoa, kossua?

 

Ideoidaan. Ja yritetään vaikuttaa eduskuntaan, sitä vartenhan politiikka on keksitty.

 

JUMALAN DILEMMA

 

Usein mietin, miltä jumalasta on mahtanut tuntuakaan aikojen alussa, tai itse asiassa ennen niitä. En mahda sille mitään, olen niin empaattinen. Siis kun ei ole mitään, ei yhtään mitään, ei edes peiliä, josta arvioida itseä. Itse yksin. Ei olisi edes äitiä, jolta kysyä, mitä minä tekisin. Minä olisin jumalana saanut monet kerrat hermoromahduksen, vaikken kovin herkkä olekaan. Eikä tietenkään olisi sitten psykiatriakaan, johon turvata.

 

Vai voiko ihan hetkessä keksiä, että luodaanpa maailma, kun tympäisee? En usko. Ensin pitää pitkään ihmetellä, että tässä sitä nyt ollaan. Pitää kehitellä jotain pasianssin omaisia juttuja, ehkä mietelauseita. Hyvä olisi jakautua jotenkin eri osioihin, jotta syntyisi jotain vuorovaikutusta ja jännitettä. Kahteen puoleen jakautuminen ei olisi hyvä, koska dikotomiat ovat aina ikävän vastakkaisia, yhteisyyksiä tulisikin olla mieluiten kolme. Mutta kolmijakoisuuskaan ei johda pitkälle, aikansa toki siinäkin on itua.

 

Melkein vääjäämättä jossain vaiheessa jumalassa syntyy idea maailman luomisesta - vasta se voi tehdä jumalankin elämästä tyydyttävän. Luotujen kautta täydellinen henkijumala voi vasta tiedostaa, mitä on olla fyysinen ja vajavainen - vaikkapa tuntea joukkohurmosta, oivaltaa suhteellisuusteoriaa tai rakastella.

 

Lukeekohan jumala nettisivuja? Uskon, että hän viihtyy tämän tekstin parissa paremmin kuin haukotuttavan Kristityn vastuun äärellä. Kannattaisi lukea ainakin tämä kirjoitus, niin tulisi selväksi, että vähintään joku täällä maan päällä ihan oikeasti ymmärtää häntä.

 

ISOROKKOTIETOKONEET MULLISTAVAT TULEVAISUUTEMME

 

Väliin näillä palstoilla tarvitaan myös innoittavia uutisia. Yhdysvaltalainen tieteisystäväni Pap Cobbler on välittänyt ilosanomaa suomalaisillekin. Tässä tiivistetysti:

 

Virustietokoneet voivat merkitä todellista ihmisen ja tietokoneen välisen vuorovaikutuksen läpilyöntiä. Koneiden hahmotuskyky ja luovuus saadaan räjähdysmäiseen kasvuun. Miltä tuntuisi kone, joka kestää satoja vuosia ilman korjauksia ja joka kertoo, millä tuulella olet, ennen kuin itsekään sitä huomaat. Tietokoneiden voittokulku edellyttää koneen sumeampaa toimintamallia: kone alkaa ymmärtää puhetta ja ympäristön muutoksia vivahteikkaammin. Tässä kuolleen koneen mekaanisuus on jarruna, toimintaan tarvittaisiin eloperäistä.

 

Nyt tietokoneet on rakennettu elementeistä, jotka ovat kuollutta luontoa. Uudelle tasolle kapasiteetissa päästään, kun se kootaan elävistä yksiköistä. Virusten kytkeminen toisiinsa keinotekoisella orgaanisperäisellä hermoradalla on jo onnistunut kahden viruksen välillä Kanadassa. Tästä tuleekin seuraava kehitysporras. Kun tietokoneen perusyksikkö, tässä tapauksessa virus, pystyy asettumaan lukemattomiin eri tiloihin, on vaikea edes kuvitella, millainen tehtävä voisi olla ylivoimainen virusmateriaalista koostetulle supertietokoneelle. Peittoavatko koneet kohta ihmisen paitsi älyllisissä tehtävissä myös runoilijoina tai vitsinikkareina?

 

Koska virus on paitsi elävä myös tavallaan kuollut, virukset sietävät miltei millaisia ympäristöolosuhteita vain. Tunnettujen virusten perimäkaavoja on käyty lävitse ja - yllätys, yllätys - ylivoimaisesti käyttökelpoisimmat ominaisuudet tietokoneen konstruoimismielessä on isorokkoviruksella. Tutkijat ovatkin kiitollisia, ettei sitä tuhottu, monien poliitikkojen vaatimuksesta huolimatta.

 

Viruskoneiden rakentelusta on varoitettu - mieleen tuleekin helposti, mitä tapahtuu, jos tietokone tähtitieteellisine määrineen virusta leviää ympäristöön vaikkapa auto-onnettomuudessa. Luonnollisesti koneiden hyödyntäminen merkitsee maailmanlaajuista rokotuskampanjointia. Toisaalta viruskanta on elävää eikä pysy stabiilina tiukastikaan ohjatuissa koneolosuhteissa. Koneiden laaja hyväksikäyttö johtaa keskimäärin 25 - 40 vuoden välein sellaisten virusmutanttien syntyyn, jotka ovat rokotuksille vastustuskykyisiä.

 

Käytännössä suurin kustannus viruskoneen hyödyntämisestä aiheutuukin juuri tästä: ehkä 30 vuoden välein jossain päin maailmaa puhkeaa epidemia. Mutta se on pieni hinta koneen kehittymisestä.

 

Uskoitko? Älä usko, se oli kaikki vilkasta mielikuvitusta.

 

KAIKKEIN IHMEELLISIN

 

Yritän aidosti olla hyvä vanhempi. Se ahdistaa, etenkin nyt, kun ymmärrän oman vajavaisuuteni. Mieleeni tuli ilmestyksen lailla tilanne, jossa lapseni kysyy: - Mikä on maailman ihmeellisintä?

 

Kuinka voisin selvitä tilanteesta, muka sivistynyt ja maailmaa ymmärtävä neropatti, vielä kasvoja menettämättä? Jos saisin lastani jotenkin vedetyksi nenästä, entä kun hän toistaisi vastaukseni naapurin nätin tädin kuullen?

 

Mietin pitkään ja hartaasti, olin jo päätyä valon nopeuteen - päähäni ei millään mahdu, kuinka, jos kaksi esinettä liikkuvat molemmat valonnopeudella ja tulevat toisiaan sillä vauhdilla toisiaan kohti, ne kuitenkin lähestyvät vain valonnopeudella eivätkä 2 * valonnopeudella. Lopulta tulin avarakatseisemmaksi: sehän on vain maailmankaikkeuden ominaisuus ja kyllä ihmeellisintä taitaa olla se, että maailmankaikkeus on olemassa. Toisaalta vielä merkillisempää voisi olla, jos maailmankaikkeutta ei olisikaan, tokihan tavallisemmalta tuntuu olla kuin olla olematta. Mutta jos mitään ei olisi, ei olisi myöskään mitään ihmeellistä.

 

En sittenkään taida selvitä tästä, lasten kasvattaminen on hämmästyttävän haasteellista. Olisi pitänyt kai panostaa enemmän ehkäisyyn. Toisaalta, jos lapsia ei olisi, he eivät osaisi olla kiitollisia minulle, kaikki uhraukseni olisivat valuneet hukkaan.

 

Nyt melkein tuntuisi helpommalta, jos mitään ei olisi. Mutta pahus, ei hyvä niinkään, silloin minä en voisi kirjoittaa tähän palstallekaan.

 

FALUN GONGIN UHKA

 

Kiina on rakettimaisessa nousussa, miljardit saappaat ovat nousseet maolaisen kommunismin savesta. Jo kiinalaisella perinteellä on paljon tarjottavaa meille - Kuopion yliopistossa onkin alettu tutkia Kiinan kansanlääkintää, mikä siinä on länsimaisista koululääketieteellisistä lähtökohdista käyttökelpoista.

 

Kiinassa perinteistä itämaista itsen jalostamisen viis= autta on yritetty yhdistää nykyajan sivistykseen Falun gongin oppirakenteella. Sen keskeisin ajatus on likellä sitä, mikä yleensä on uskontojen ydin: totuus, laupeus, kärsivällisyys. Kiinan johto on ollut kauhuissaan, kun kansa on innostunut helpoista hyvinvointia ja terveyttä loihtivista harjoitteista. Jos miljardikansasta löytyy viisautta, näkyy löytyvän myös tyhmyyttä, ainakin johdosta. Vainoko on oikea reaktio, sillä kommunistipuolue voi lähinnä vieraannuttaa itsensä kansasta.

 

Falun gong on nyt hiljalleen loikkaamassa muualle, ennen pitkää myös Suomeen. Täällä sitä voi harjoittaa huoletta, tervetuloa vain kiinalaiset siirtolaiset!

 

Kiinan johto ei oivalla, että maailmalle leviävä liike - viisaus, joka on jalostunut kommunismin olosuhteissa - olisi omiaan myös vahvistamaan Kiinan arvostusta. Falungongilaiset epäilemättä tekisivät mielellään pyhiinvaelluksia opin emämaahan.

 

Kannattaisikohan Kuopion yliopistossa tutkia sitäkin, miten mielekästä tuollainen politiikka on? Mitä jos maamme johto alkaisi vangita Nokian johtoa, häiritä puheluja yhtiön kännyköillä ja vainota kännyköiden käyttäjiä? Minä ainakin käytän Nokiaa siihen asti.

 

TIEDONKULKUUN TERVEITÄ RAJOJA

 

Omassa poliittisessa kodissani Vihreässä liitossa on herätty kauhistelemaan nykyistä maailmanmenoa. Kaikkialla kuhisee dataa, infoa, tietoa, viestiä ja kaksimielisiä vitsejä. Ihminen on luotu pureskelemaan hyvän ja pahan tiedon omenia, mutta nyt tietoviekoitusta on ihmisen potentiaalit ylittävässä määrin.

 

- Me emme saa olla edistämässä sellaisen maailman rakentamista, jossa todellinen elämä katoaa informaatiopeiton alle. Tiedon ei pidä sokaista vaan avata ihmisten silmät, toteaa puheenjohtaja Tarja Cronberg.

 

Liitto onkin päätynyt konkreettisiin johtopäätöksiin. Ensimmäisenä askelena on ollut luopua puoluetoimiston kopiokoneesta. Puoluesihteeri Ari Heikkinen kommentoi: - Kokemus on ollut vapauttava. Selvästi tunnen, että olemme oikealla tiellä. Tämä on vasta ensimmäinen askel, mutta jo nyt tunnistan, että ajatus on selkiintynyt aivan kummasti. Paperia ja paperilla olevaa tietoa on nyt selvästi vähemmän, asiat jäsentyvät helpommin. Olennaisin erottuu epäolennaisesta, melko olennaisesta ja melkein hyvin olennaisesta.<= /p>

 

Seuraavana ajatuksena on luopua puolueessa tietokoneista, mikä on vielä suurempi kynnys. Tietoahan valuu vuolaana virtana nimenomaan siitä. Kiihtyvä tietovirta rytmittää epäterveesti myös koneen käyttäjän elämän, tai oikeastaan pyyhkii pois todellisen elämän.

 

On myös suunnitteilla, että puolueeseen kuuluvat aktivistit lopettaisivat television ja radion seurannan. Tämä suo aikaa kirjallisuuden seuraamiseen, nimenomaan pysyvän, reliaabelin tiedon omaksumiseen. Yhteiskunnallista kehitystä seuratessa on laaja historiallinen näkökulma arvokas. Kun kehitystä seuraa vain historian teoksista, tietomassasta seuloutuu kaikki turhanpäiväinen.

 

Uusi aiheeseen liittyvä tietohallintastrategiamme on valmiina ja siitä on tietoa saatavissa puolueemme 50-vuotisjuhlahistoriikista.

 

JOS EN OLISI VIHREÄ

 

Kaikki muistavat Turhapurojen legendaarisen kohtauksen, jossa pari taistelee, mitä ostettaisiin, jos tulisi lottovoitto. Minulle kävi likimain samoin.

 

Vaimo erehtyi kysymään: "Mitä, jos et olisi vihreä?". Totesin, että silloin varmaan kävisin autokoulun, ostaisin Mersun ja ajaisin niin kauas, etten kuulisi mitään vaimon viherpiiperryksistä. "Mitä ihmettä?", totesi vaimo, "Ovatko vihreät oivallukseni mielestäsi jotain haihattelua?"

 

Totesin, että eivät tietenkään ole, mutta ellen olisi vihreä, en varmaan osaisi arvostaa niitä. "Niinkö todella on, että sinulla on vain vihertävä pinta - ovatko kaikki kauniit viherhenkiset ominaisuutesi vain yhden aatteen ilmentymä, onko perimmäinen olemuksesi siis niin epäkypsä ja raadollinen?"

 

Olin aika heikoilla. Tuo oli kuin freudilainen paljastus perimmäisestä olemuksestani - ehkä en ajattelekaan muuta kuin sitä kaiket ajat, kaikki muu on totuuden torjuntaa. Entä jos vaimoni ja keskustelun kuulleet naapurini kertovat tämän julkisuuteen - siksi minun tuli ehättää ennen heitä kirjoittamaan tämä tälle palstalle.

 

Siis hyvät lukijat: olen uskollisesti taatusti vihreä - en ole edes nähnyt unta loikkaamisesta; en aja autoa, en heitä roskia kadulle, en kannata miesten ylivaltaa, enkä edes katso muiden kuin vihreiden naisten perään. Olen kirjoittanut jopa tekstejä Vihreään lankaan.

 

Sitä paitsi aioin auttaa mummon kadun yli, mutta kun mummo kertoi seuraavansa formuloita, jätin hänet keskelle tietä.